CV

      Mies yrityksen takana on Timo Jattu

Sosiaalialan kokemus 90 -luvulta alkaen tuo paljon osaamista ja näkökulmia työnohjaukseen, konsultointiin ja asiakastyöhön.


Olen toiminut yli kymmenen vuotta vastuurooleissa erilaisilla titteleillä lastensuojelulaitoksissa, vankilan perheosastolla, terapeuttisessa perhekuntoutustyössä  ja johtajana päihde- ja mielenterveyskuntoutujien palveluasumisyksikössä vajaat kolme vuotta. Tätä ennen työskentelin erityisnuorisotyössä ja lastensuojelun arviointityössä.

Päätyön ohella taustalta organisoin kriisikeskusta järjestön hallituksen kriisikeskusvastaavana ja varapuheenjohtajana 10 vuotta ja melkein koko työurani ajan olen ohessa opiskellut yhä enemmän kaikkea sitä, mikä auttaa ymmärtämään ihmisen mieltä. 

Kokemusta on kouluttamisesta erilaisista teemoista, kuten esimerkiksi psykologisesta turvallisuudesta, kriisityöstä, aggressiivisen asiakkaan kohtaamisesta, mielenterveyden haasteiden huomioimisesta johtamisessa ja traumatisoituneen asiakkaan kohtaamisesta.

Tällä hetkellä yrittäjyyden ohella toimin osa-aikaisesti väkivaltatyön asiantuntijana.

 

ERIKOISTUMISALUEET

Johtaminen, työsuojelu, työkykyohjaus, mielenterveys, perhetyö, lastensuojelu, kriisityö, väkivaltatyö, systeeminen ajattelu

KOULUTUS

▹ Master CSLE®Työnohjaaja/Johdon työnohjaaja/Coaching
▹ Kognitiivisen lyhytterapian koulutus
▹ Muutospaja -ohjaajakoulutus® (TTL)
▹ Johtamisen erityisammattitutkinto
▹ Kriisityön ammatillinen erikoistumiskoulutus
▹ Päihde ja verkostotyön erikoistumiskoulutus
▹ Sururyhmän ohjaajan koulutus
▹ Psykologinen debriefing
▹ Parisuhdekurssiohjaaja
▹ Erityisnuorisotyön erikoistumiskoulutus
▹ Sosionomi AMK

▹ Ryhmäanalyyttisen psykoterapian opinnot kesken (2023-2026)

 

TYÖKOKEMUS

Esimiesroolit:
▹ Attendo Oy, Johtaja, mielenterveys- ja
    päihdeasuminen (myös työsuojelupäällikön ja
    työkykyohjaajan rooleissa)
▹ Kotoraitti Oy, perhekuntoutus, vastaava
▹ Humana Oy, perhetyö, tukihenkilötyö, lähiesimies
▹ Vankilan perheosasto, vastaava
▹ Hyvinkään kaupunki, lastensuojelun
    vastaanotto- ja arviointiyksikkö, vastaava
▹ Helsingin kaupunki, lastensuojeluyksikkö, vastaava
▹ Töölön lastenkoti, vastaava

Työntekijäroolit:
▹ SOS-lapsikylä, terapeuttinen perhetyö/kuntoutus
▹ Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys, kriisityö
▹ Keikkatöitä lastenkodeissa
▹ Kalliolan settlementti, arviointi- ja vastaanottotyö
▹ Hyvinkään seurakunta, erityisnuorisotyö

Vapaaehtoistyö:
Hyvinkään seudun mielenterveysseura
▹ Kriisityöntekijä
▹ Tukihenkilö
▹ Hallituksen varapuheenjohtaja ja kriisityön
vastuuhenkilö hallituksessa 10v ajan